Operaatio TM-galleriassa 15.2-4.3
Uusi näyttely Operaatio avautuu TM-galleriassa 14.2
Erno Enkenbergin uudet maalaukset ovat saaneet alkunsa uutisista. Maalauksissa käsitellään mediasta tuttuja aiheita: terrorismia, koulusurmia, luonnonmullistuksia ja muita tragedioita. Näkökulma ei kuitenkaan ole journalistinen. Enkenberg on analysoinut katastrofeilla mässäilevää uutispuuroa ja rakentanut eri teemoista paperisia pienoismalleja. Mikään pienoismalleista ei liitty yksittäiseen katastrofiin. Tsunamin ja maanjäristyksen vavisuttama kaupunki voi yhtä hyvin olla Fukushima tai Khao Lak.
Enkenbergin aikaisemmat maalaussarjat ovat perustuneet olemassa oleviin valokuviin. Operaatio-näyttelyn teokset ovat sen sijaan syntyneet pienoismalleista. Niiden
avulla taiteilija on rakentanut väkivaltaisista tapahtumista eräänlaisia arkkityyppejä – jo kliseiseksi muuttuneita murhenäytelmiä, jotka toistuvat puuduttavan samankaltaisina uutisotsikosta toiseen.
Operaatio-näyttelyn teosten valmistusprosessi on ollut kolmivaiheinen. Ensin Enkenberg on valmistanut pienoismallin. Sen jälkeen hän on valaissut mallin ja valokuvannut sen. Viimeisessä vaiheessa Enkenberg on tehnyt pienoismallia esittävästä valokuvasta maalauksen. Enkenbergin uusissa maalauksissa väkivalta on kaunista. Ne näyttävät tilanteen, joka uutiskuvissa jää usein pimentoon. Sanomalehtien kuvat tallentavat veriroiskeet, mutta Enkenbergin maalauksissa näemme luokkahuoneen tai rantakaislikon, jossa uhreja ei enää ole. Maisema on tyyni, mutta uhkaavan tunnelman voi aistia.
Näyttelyä on tukenut Valtion taidetoimikunta ja Uudenmaan taidetoimikunta.
Erno Enkenberg’s new paintings are based on news. Paintings deal with familiar subjects from mass media: terrorism, school shootings, natural disasters and other such tragedies. His point of view is not journalistic. Enkenberg has analysed these events and built paper models based on them. None of the models have a direct connection to a single catastrophe. The town hit by the tsunami could easily be Fukushima or Khao Lak.
Enkenberg’s earlier paintings are based on existing photographs. In Operation, paintings are based on paper models. With the models he has built perpetually repeated, even archetypical, images from violent events. The process for the new paintings is tri-phased. After Enkenberg builds the model, he photographs it and finally turns it into the painting.
In his new work violence is beautiful. Paintings are presenting the circumstances that are rarely seen in the news. In news pictures, marks of blood and gore are visible. In contrast, Enkenberg’s paintings depict a classroom or reeds along the shore, where the victims remain unseen. In the calm scenery an ominous atmosphere can still be sensed.
Exhibition has been supported by Arts Council of Finland.



